Suomen Portugalinpodengot ry
Header

Juoksuharrastuksen aloittaminen

Maasto- ja ratajuoksu on portugalinpodengoille mielekästä ja rodunomaisesti aktivoivaa tekemistä, ja harrastuksen fyysisten ja lajikohtaisten ominaisuuksien vuoksi on seuraavaan koottu sen tärkeimpiä huomioita ja ominaisuuksia.

 

Harrastuksen aloittaminen

Portugalinpodengot voivat aloittaa juoksuharrastuksen virallisesti 15kk iässä, kunhan koiran fyysinen ja henkinen olemus on kasvanut pentuiän jälkeen tarpeeksi kestäväksi ja jaksavaksi harrastukseen nähden. Ikämäärittely ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö pennun kanssa voisi kokeilla mielenkiintoa vieheeseen jo aikaisemmin, lyhyemmillä matkoilla ja pennun ikään sopivalla tahdilla. Monet käyttävät harjoittelussa tassuviehettä, ja pentutreenejä tarjotaan eri paikkakunnilla järjestävistä vinttikoira- ja harrastuskerhoista riippuen.

Kun koiralla on tarpeeksi ikää, voidaan alkaa harkitsemaan kilpailukirjan hakemista; maastojuoksuun kilpailukirja tilataan suoraan niitä kirjoittavalta SVKL:n valtuuttamalta henkilöltä, ja ratajuoksuun suoritetaan kolme eri hyväksyttyä koejuoksua, jonka jälkeen kilpailukirjahakemus lähetetään kirjan valtuutetulle kirjoittajalle. Kilpailukirjan hakemiseen kannattaa varata tarpeeksi aikaa, erityisesti juuri ennen alkavan kauden kisoja. Koiralle on myös ennen ensimmäistä kisaa hankittava koiran käyttöön sopiva kuonokoppa ja tarvittavat manttelit. Maastojuoksussa käytetään punaista ja sinistä (ja ajuekokeessa valkoista) manttelia, ja ratakokeessa käytetään 1-6 -numeroituja punaista, sinistä, valkoista, mustaa, keltaista ja mustavalkoraidallista manttelia.

 

Kisapäivän sujuvuus

Kisapäivää ennen kisajärjestäjä julkaisee aikataulut, joiden mukaan koiran tulee olla ilmoittautuneena ensin toimistoon, ja sen jälkeen eläinlääkärin tarkistukseen. Normaalisti maastokisoissa tähän kannattaa varata hyvin aikaa, sillä myöhästyneitä koirakoita kisajärjestäjä ei välttämättä hyväksy mukaan kisaamaan. Eläinlääkärin tarkastuksessa koiralta tarkistetaan yleinen kunto ja sen hetken juoksukelpoisuus, ja kun koko rodun koirat on tarkastettu, arvotaan rodun sisäinen lähtöjärjestys ja koirien mantteleiden väritys. Maastojuoksuissa juostaan pareittain, ratajuoksussa taas enintään kuusi koiraa yhdessä lähdössä. Kun lähtöarvonta on suoritettu, voi lähtö kisasääntöjen mukaan olla aikaisintaan 30min päästä arvonnasta; tämä kannattaa huomioida myös koiran lämmittelyssä, niin että ajoitus ja lihasten verryttely ajoittuu hyvin ennen arvioitua lähtöhetkeä. Kisapäivän säästä riippuen koiralla kannattaa olla lämmintä vaatetta yllään ennen ja jälkeen kisalähdön, lihasten verryttelyn ja palautumisen edistämiseksi. Kisasuorituksen jälkeen palauttava kävely on aina huomioitava (koiraa ei saa laittaa suoraan kisa-alueelta autoon!).

Maastokisoissa päivä voi venyä pitkäksi, joten tämä kannattaa huomioida sekä koiran että ihmisensäkin kannalta. Jos koira pääsee finaaleihin juoksemaan, on sen hyvä levätä ennen seuraavaa lähtöä; pientä ja sopivaa ruokatankkausta voi myös väliajalla harkita. Koiralla tulee aina olla raikasta vettä saatavilla. Jos koira pääsee finaaliin, on sen käytävä uudelleen eläinlääkärin tarkastuksessa, jonka jälkeen rodun finaalin lähtöjärjestys ja manttelien väri arvotaan uudelleen. Finaalien jälkeen on palkintojenjako, johon kaikkien finaaliin osallistuvien koirien toivotaan osallistuvan. Palkintojenjako voi olla joko kaikille päivän roduille samaan aikaan, tai vaihtoehtoisesti (erityisesti pitkiksi tiedettyinä päivinä) roduittain porrastettuna. Jos koira ei ole päässyt finaaliin, voi omistaja hakea kilpailukirjan toimistosta heti suorituksen kirjaamisen jälkeen.