Podengo.net
Header

Vuoden Veteraani

VUODEN VETERAANI -KILPAILU

Tulokset 2006 –>

VUODEN VETERAANI, KIERTOPALKINTO

Voimassa vuodesta 2006 lähtien. Päivitetyt säännöt voimassa vuodesta 2019 alkaen.

  1. Veteraanikilpailussa palkitaan vuosittain parhaiten näyttelyssä menestynyt veteraanikoira.
  2. Veteraanikilpailuun saavat osallistua Suomessa rekisteröidyt Suomen Portugalinpodengot ry:n jäsenten omistamat portugalinpodengot.
  3. Kilpailukausi on yksi kalenterivuosi.
  4. Kilpailussa huomioidaan korkeintaan viiden (5) parhaan näyttelyn tulokset Suomessa. Ulkomaiden tuloksia ei huomioida.
  5. Pisteet lasketaan yhdistyksen puolesta Kennelliiton jalostustietojärjestelmään kirjattujen virallisten näyttelyluokkien tulosten perusteella. Mikäli omistaja on havainnut jalostustietojärjestelmän tuloksissa virheitä tai epäselvyyksiä, hänen tulee ilmoittaa niistä yhdistykselle osoitteeseen kilpailut@podengo.net.
  6. Mikäli kaksi koiraa on saanut saman pistemäärään, verrataan tuloksia näyttely kerrallaan, kunnes ero syntyy (enintään kahdeksan (8) näyttelyä).
  7. Tulokset julkaistaan yhdistyksen vuosikokouksessa.
  8. Vuoden veteraani -palkinto luovutetaan parhaalle veteraanille, mukana seuraa kiertävä valokuva-albumi.

Palkinnon on lahjoittanut kennel Hirsituvan.

Pistetaulukko:

TULOS Kaikkien rotujen, Nord- ja ryhmänäyttely (ryhmä 5) Kansainvälinen, SPP:n ja SVKL:n

pää-/erikoisnäyttely

ROP 8 10
VSP 6 8
PU2 / PN2 4 6
PU3 / PN3 3 5
PU4 / PN4 2 4
Lisäpisteet
RYP sijoitus 1-4 1 1
BIS sijoitus 1-4 2 2

Mikäli veteraani ei sijoitu PU/PN luokissa, saa koira pisteitä ROP-VET:istä 2 ja VSP VET:istä 1.

Huom ! SPP:n omasta pää-/erikoisnäyttelystä saa vain ROP ja VSP pisteet, ei RYP/BIS.

Koiramäärälisäpisteet ROP- ja VSP-koirille:

6-10 koiraa 11-15 koiraa 16-20 koiraa 21-25 koiraa 26-30 koiraa 31-35 koiraa jne.
½ pistettä 1 piste 1½ pistettä 2 pistettä 2½ pistettä 3 pistettä

Koiramäärälisäpisteissä huomioidaan vain virallisiin luokkiin osallistuneet koirat, ei pennut.

VSP-koiran pisteet lasketaan: koiramäärä -1 (ROP-koira).